Tiia
Kun katson aikaa taaksepäin, olen aika hämmästynyt siitä, millaisia harppauksia tuntemattomaan olen uskaltanut tehdä. Pidin itseäni lapsena ja nuorena aina tosi arkana. En ikinä mennyt niihin hurjimpiin huvipuistolaitteisiin. En harrastanut mitään liian rajua, enkä ollut tippaakaan kiinnostunut mistään extremestä. En ole kyllä vieläkään! Vastasin tunnilla, jos olin aivan satavarma, että vastaan oikein, ja jos joskus tein virheen julkisesti, häpesin sitä monta viikkoa jälkeenpäin. Silti, joku ihmeellinen taipumus minulla on haastaa itseäni niissä asioissa, jotka todella merkitsevät.
Epämukavuusalue kasvattaa
Kun olin 15-vuotias, muutin pois kotoa. Sain opiskelupaikan Jyväskylästä, jonne olin hakenut ensimmäisenä kriteerinäni kampaamoala, toisena riittävä välimatka, jotta muutto on pakollinen. Lähdin sinne yksin, kuljin junalla Oriveden ja Jyväskylän väliä viikonloppuisin, ja itsenäistyin käytännössä yhdessä yössä. Nyt kun olen lähettänyt oman esikoiseni maailmalle vain piirun verran vanhempana, mutta niin, että hän vielä aika monessa asiassa ottaa yhteyttä ja pyytää apua, mietin monesti, että mikä minut sai silloin olemaan niin riippumaton. Mikä ihmeen voima ajoi siihen, että olin (tai yritin olla) niin rohkea ja itsenäinen, vaikka koin sisimmässäni olevani arka?
Tämä sama ilmiö on toistunut monta kertaa. Pysyn vahvasti tutussa ja turvallisessa, mielelläni vietän aikaa mukavuusalueellani, mutta sitten jotkut asiat ovat niitä, joissa heittäydyn todella kauas epämukavuusalueelle. Ja nyt kun mietin, aika usein ne asiat liittyvät työhön ja yrittäjyyteen. Olen ostanut kampaamon 20-vuotiaana niin, etten ole silloin tiennyt yrittäjyydestä mitään. Olen kouluttautunut työn ohessa monta kertaa, suorittanut kolme eri tutkintoa niin, etten ole ollut varma, miten hallitsen koko kokonaisuuden. Olen saanut kustannussopimuksen kirjalle niin, että ensin yritin etsiä taustatietoa siitä, miten kustantamoja lähestytään, mutta lopulta vain tein sen- ja sain sopimuksen ensimmäisellä synopsiksen esittelykierroksella. Olen vaihtanut alaa, olen muuttanut toimintamuotoa, olen ollut valmis laittamaan koko yritystoimintaani uusiksi moneen kertaan. Olen sietänyt epävarmuutta, opetellut uutta ja ottanut riskejä. Olen ollut yrittäjä 14 vuotta, ja taas kerran olen ajanut itseni äärimmäiselle epämukavuusalueelle.
Epämukavuusalue kertoo asioista, jotka ovat tärkeitä
Ihan kuin kaikki haluni ja kykyni ottaa riskejä olisi pakkautunut tälle yhdelle elämän osa-alueelle. Miksi, siinä vasta kysymys, jota sietää pohtia. Onko työni minulle niin tärkeää, että olen valmis tekemään sen vuoksi mitä tahansa? Uskonko omaan juttuuni niin paljon, että teen sen vuoksi asioita, jotka ovat tosi kaukana minulle normaalista käytöksestä? Vai olenko jollain lailla masokisti, kun teen tätä niin näkyvästi, ja haavoittuvassa tilassa?
Vai, olenko ollut niin yksin tämän asian kanssa, että haluan auttaa muita, jotta he eivät joutuisi olemaan yhtä yksin? Jotta olisi joku, joka näyttää, että virheitäkin voi tehdä? Saa mokata, saa olla epävarma, saa olla oppilas? Täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella, aitous on paljon viehättävämpää. Että oman jutun takia kannattaa ottaa vaikka muutama iskukin vastaan, tai epäonnistuminen. Se on sen arvoista. Eikä virheet, kokeilut ja suunnanmuutokset kaada maailmaa. Ne kuuluvat tähän matkaan. Jos ei koskaan kokeile, ei voi tietää, mikä olisikin se juttu, joka toimii, joka räjäyttää potin tai poikii jotain uutta ja ihmeellistä. Minä olen vakuuttunut, että olemme täällä jokainen sen vuoksi, että saamme jättää jollain lailla jälkemme ja vaikuttaa tähän maailmaan, kukin tavallamme. On suuri synti ja häpeä, että siihen ei enempää kannusteta tässä yhteiskunnassa. Meitä tasapäistetään ja yritetään istuttaa johonkin hyväksyttävään muottiin ja kaavaan, jossa jätetään kokonaan huomiotta se, mikä kenellekin olisi syy toimia ja haastaa menemään omaa mukavuusaluetta pidemmälle.
Mikä saa sinut tekemään asioita, jotka yllättävät itsesikin?
Minkä asian parissa laitat itseäsi likoon? Mikä inspiroi tai herättää niin paljon tunteita, että se voittaa mukavuudenhalun ja saa nousemaan sohvalta ja toimimaan? Kannattaa satsata siihen. Mukavuudenhalu on nimittäin varmaan nykyihmisen yksi suurimmista voimista: se voittaa lähestulkoon kaiken muun. Ja sen, mille mukavuudenhalu häviää taistelussa, täytyy olla suuri intohimo.
Minä olen taas kerran astunut kauas mukavuusalueeltani. Vielä aiheen parissa, joka on opetettu visusti piilottamaan: raha. Kerään rahoitusta uutta toimipistettä varten julkisesti, ja jaan kokemukseni julkisesti. Meni tämä sitten miten hyvänsä. Voin kertoa, että on jännittävät tunnelmat! Jos haluat auttaa tekemällä olostani piirun verran vähemmän pelonsekaisen, käy tukemassa täällä. Voit myös osoittaa tukesi jakamalla tätä artikkelia sekä Mesenaatti-kampanjasivuani.
Kiitollisin mielin jokaisesta tuen osoituksesta,
Tiia
Ps. Jos haluat seurata, miten kampanja etenee, seuraa tätä blogia jatkossakin. Toivottavasti pääsen jakamaan vinkkejä onnistuneeseen kampanjaan liittyen! Tai sitten pääset lukemaan, miten selvitä julkisesta mokaamisesta hengissä 😀
