Kuka minä olen?
Olen Tiia, valmentaja, business coach, oman, yli 15-vuotiaan hyvinvointiyritykseni johtaja ja erityisherkkyyden kokemusasiantuntija. Palveluihini kuuluvat hius- ja hierontapalvelut paikallisesti Kukkian Juuret-liikkeessäni Luopioisissa, sekä valmennustyö yli kunnan- tai maakuntarajojen etäyhteyksillä. Olen tehnyt valmennusta monesta eri näkökulmasta käsin: erityisherkkyys, henkinen kasvu, yrittäjyys, itsetuntemus… Kunnes aina palaan samaan lopputulokseen. Jokainen ihminen on vastuussa omista valinnoistaan. Jokaisen on kasvettava johtamaan itseään.
Minä olen johtanut itseäni aina. Olen esikoinen nelilapsisesta perheestä, enkä muista aikaa, jolloin joku olisi huolehtinut minusta. Olen ihan pienestä asti ottanut muista huolehtijan roolin, ja pitänyt huolen itsestäni. Olen myös tehnyt valintoja, joita muut eivät ole aina ymmärtäneet. Olen tullut äidiksi 17-vuotiaana, ja perustanut yritykseni parikymppisenä niin, ettei minulla ollut mitään käsitystä yrittäjyydestä.
On ollut aikoja, jolloin olisi ollut varmasti järkevämpää luovuttaa, mutta jokin minussa on aina ajanut jatkamaan, jaksamaan, kestämään ja kokeilemaan uusia tapoja. Jos en ole jotain osannut, olen opetellut. Olen suorittanut urani aikana kolme eri tutkintoa työnteon ohessa, ja neljäs (johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto) on parhaillaan käynnissä. Olen myös käynyt läpi varsinaisen henkisen kasvun korkeakoulun, kun itsensä piilottavasta, muut edelleen laittavasta erityisherkästä tytöstä piti kasvaa luja, sinnikäs ja omaa elämäänsä johtava aikuinen.
Olen valmentanut lukuista joukkoa erityisherkkiä, empaattisia, kultaisia ja kilttejä ihmisiä, joista iso osa on työllistänyt itsensä yrittäjinä. Minä tiedän sen potentiaalin, joka kätkeytyy kyseisiin piirteisiin. On aivan eri asia olla kova, valtaa tavoitteleva, kyynärpäätaktiikkaa epäröimättä käyttävä johtoasemassa oleva henkilö, joka muodon vuoksi, paperilla, opettelee tunnetaitoja ja empatiaa, kun ne tällä hetkellä ovat niin muotisanoja johtajuudesta keskusteltaessa, kuin olla oikeasti empaattinen, ymmärtäväinen ja ihmisyydelle herkkä ihminen, joka yrittää pärjätä johtotehtävässä ilman, että menettää täysin itseään rajojen puutteessa ja kuorman kasvaessa.
Mutta sitten, kun herkkä ihminen löytää sisältään johtajan, joka ei ole mitään päälle liimattua eikä esittämistä, vaan aitoa varmuutta omasta itsestään ja tekemisestään, hänestä kasvaa maailmaa mullistava, ihmisiä kannustava, ympäristöään paremmaksi muuttava, kokonaisvaltainen johtaja.