TiiaMeillä ihmisillä on valinnanvapaus. Voimme valita, elämmekö keskittyen asioihin ulkopuolellamme, hermostuen olosuhteille, kuunnellen muiden mielipiteitä ja seuraten toisten esimerkkiä. Vai elämmekö elämäämme ensisijaisesti kuunnellen sisintämme, ikiaikaista yhteyttä luontoon ja henkeen, joka on puhaltanut meidät henkiin. Elämmekö intuition johdatuksessa.
Intuition johdatuksessa
Intuitio on se järjestelmä, joka yhdistää meidät ”tietoon, jota emme voi tietää”. Intuition avulla me voimme kuunnella sellaista ohjausta, joka ei olisi meille mahdollista älyn, logiikan tai mielen avulla. Intuitiosta on kirjoitettu paljon, sitä on tutkittu paljon, ja sille on koitettu löytää ”vedenpitävää” selitystä, mutta se ei taida olla sanoilla selitettävissä. Samaan aikaan, jokaisella meistä on mahdollisuus löytää omansa, vahvistaa sitä, ja ottaa siitä ensisijainen ohjenuora oman elämän valintoihin. Intuitio on kuin lihas, käytettäessä se vahvistuu.
Miten tunnistaa intuition viestit
Intuition kuuntelussa on yksi hankaluus: me nykyihmiset olemme ylipäätään hyvin kaukana omasta kehostamme, luontaisesta olotilasta omassa itsessämme. Elämme ihan liikaa mielessämme, ja vieläpä stressaantuneessa, kierroksilla käyvässä, herkästi reagoivassa taistele tai pakene-mielessä. Me emme pärjää tunteidemme kanssa, me lääkitsemme/turrutamme/painamme ne pois mieluummin kuin tunnemme ne. Emme osaa myöskään olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Meistä on tullut reaktiivisia, hermoheikkoja, pelkääviä, ahdistuneita ihmisriepuja, jotka eivät pärjää edes jokapäiväisessä elämässään, saatikka sitten sellaisessa todellisuudessa, jossa tieto vain tulee jostain sisältämme (eikä Iltalehden otsikoista), ja meidän olisi tarkoitus huomata se, tuntea se, arvostaa sitä ja toimia sen mukaan.
Ja kuitenkin, juuri noin intuitio toimii. Se saavuttaa ne, jotka ovat valmiita sen vastaanottamaan. Kaikilla ihmisillä se on, kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus sen mukaan elää. Mutta vain harva on valmis tekemään työn, jonka sen kuuleminen vaatii. Se on henkinen matka itseen, kehoon, luontoon, yhteyteen. Kaikkeen siihen, jota tässä ajassa demonisoidaan ja pidetään humpuukina, pilkataan ja sorsitaan. Meidät yritetään innokkaasti saada kysymään ohjeita tekoälyltä, mutta intuitiosta puhuvia pidetään hörhöinä. Lapsista kitketään pienestä pitäen kaikki yksilöllisyys. Kaikki edellytykset sille, että heidän luontainen tapansa (leikki, ilo, mielikuvitus, vuorovaikutus, hymy, itku, nauru, kaikki tunteet…) elää, muuttuu mahdollisimman nopeasti tasapäiseksi, tottelevaksi massaksi, jossa kukaan ei erotu muista ja kaikki oppivat yhteiskunnan säännöt. Täällä kyllä puhutaan tasa-arvosta ja yksilön oikeuksista, mutta siihen pätee vain oikeanlaiset yksilöt, ei suinkaan kaikki.
Tämä on juttusarjan ensimmäinen osa, joka kertoo intuitiosta.
Tulevissa osissa tulen kertomaan, miten kehon intuitiivisia viestejä voi oppia kuuntelemaan ja miten intuitiota voi vahvistaa (sekä miten sen voi tehokkaasti tappaa täysin). Mutta nyt kerron vielä, miten olen itse herännyt omaan intuitiivisuuteni, ja miten sinäkin voit ehkä saada oivalluksia itsestäsi.
Ensimmäinen kerta, jonka muistan, ja josta tiedän varmasti käyttäneeni intuitioni apua, oli teini-ikäisenä, kun hain ensimmäisiä kerätyöpaikkojani. Hain paikalliselle jäätelökioskille töihin, ja olin, huolimatta siitä, että olin vasta 15-vuotias, jostain syystä ihan varma, että se on minun paikkani. En ollut mitenkään ylimielisen itsevarma, vaan olin vain täysin tietoinen, että pääsen sinne. Kummallinen rauha sisälläni, vaikka näennäisesti minua jännittikin, menin haastatteluun ja osasin toimia täysin levollisesti ja tyynesti. Kyseessä oli ensimmäinen työhaastatteluni ikinä. Ja kun nyt mietin tuota tilannetta, muistan sen haastattelun alun kuin olisin jossain itseni ulkopuolella, katselemassa tilannetta lintuperspektiivistä.
Sain sen paikan, ja olin siellä kaksi kesää, ennen opiskelemaan lähtöä eri paikkakunnalle. Ja nyt kun tätä kirjoitan, ymmärrän myös, että käytin tuota samaa kykyä, kun hain ammattikouluun ja sinne oli pääsykokeet. Matkustin junalla yli sadan kilometrin päähän, täysin vieraaseen kaupunkiin, vain kartta mukanani, pääsykokeisiin. Se oli ajalla ennen Google Mapsia puhelimessa… Silloinkin olin täysin tietoinen, että se on minun paikkani ja suuntani, sinne minun kuuluu mennä. Ja sinne pääsin.
Missä kyky sitten hävisi
Tuntuu oudolta, että jos minulla oli näin selkeä oma sisäinen ääni ihan teininä, ja elämä meni ikään kuin itsestään juuri niin, kuin minä halusin sen menevän, niin missä kohtaa alkoi sitten mennä vikaan? Miksi ääni vaimeni? Suurin syy on siinä, että lakkasin itse kuuntelemasta sitä. Tuli tilanteita, joissa laitoin muiden tarpeet omieni edelle. Aloin tehdä valintoja, jotka veivät minut yhä kauemmas omasta, aidosta minuudestani. Ja isoin asia oli, että yhdessä isossa elämänvalinnassa toimin täysin intuitioni ohjauksen vastaisesti. Siihen valintaan liittyi muiden hyvinvointi, halu auttaa- mutta tein sen itseni kustannuksella. Huolimatta siitä, että sain aivan selkeän viestin intuitiolta siitä, että minun ei kannattaisi tätä asiaa tehdä, tein sen siitä huolimatta- ja maksan siitä vielä tänä päivänäkin. Se valinta avasi myös eteeni tien, joka johti kivikkoiseen, haastavaan, ansoja ja rotkoja täynnä olevaan maastoon, ja valtavaan stressikierteeseen sekä hermoston ylivirittyneisyyden tilaan, jossa on miltei mahdoton kuunnella mitään muuta kuin pään sisäistä pelkopuhetta.
Miksi kaikki on silti mennyt juuri niin kuin pitää
Tällä hetkellä, kun katson taaksepäin, olen silti sitä mieltä, että kaikki on mennyt juuri niin kuin kuului. Minun kuului kulkea tämä polku, välillä kivikkoinenkin, koska se on opettanut minulle niitä asioita, joita oli aivan pakko oppia. Ilman niitä, olisin todennäköisesti uuvuttanut itseni jollain toisella tavalla, kun olisin yhä suorittamassa muiden sielujen oppiläksyjä ja joutuisin seuraavassa elämässä kokemaan jotain paljon pahempaa, koska en tässä elämässä ehtisi oppimaan läheskään niin paljon kuin nyt, kun olen niin nuoresta asti elänyt intuition johdatuksessa. Itse asiassa, olen onnekas, kun 36-vuotiaana voin sanoa, että olen suorastaan kiitollinen, paitsi niistä asioista, jotka ovat elämässäni hyvin ja selkeästi positiivisia, niin myös niistä, mitkä ovat olleet haastajiani ja isoimpia opettajiani. Vaikka matka on kovastikin kesken, olen päässyt pisteeseen, jossa voin luottaa aivan 100% varmuudella, että minulla on jotain, joka johdattaa juuri sinne, minne minun kuuluu mennä: intuitioni, jota osaan myös kuunnella.
Seuraavassa osassa kerron sinullekin, miten voit tunnistaa kehollisia intuition viestejä. Sitä ennen, kannattaa miettiä omaa elämääsi. Onko sinulla ollut lapsena tai nuorena kyky tietää asioita? Oletko ollut joissain elämän osa-alueissa varmempi omasta itsestäsi, kuin toisissa? Onko joihinkin asioihin liittynyt enemmän selviytymisen pakkoa kuin toisiin? Millaisia intuition viestejä jo nyt tunnistat, ja toimitko niiden mukaan?
Intuitiolla ja rakkaudella, Tiia
