Linjassa oman tarkoituksen kanssa

Ihmeitä tapahtuu, oikeasti. Nyt on korkea aika, että kerron omastani, koska itselleni ihme tapahtui, ei kerran, vaan kahdesti. Haluatko kuulla, millaista on, kun elää linjassa oman tarkoituksen kanssa? Jos tämä ei olisi tapahtunut itselleni, en ehkä uskoisi. Mutta se tapahtui, ja minun on kerta kaikkiaan pakko jakaa tämä tarina.

Tiedätkö sen tunteen, kun olet herännyt henkisten asioiden äärelle, ja lukenut kirjan toisensa perään manifestoinnista, itsensä kehittämisestä ym.? Olet aivan innoissasi kaikesta siitä, mikä eteesi on auennut ja aloitat uuden elämän: “nyt minä vaan ajattelen positiivisesti, unelmoin ja sitten, pim, unelmat tulee todeksi!” Mutta sitten, aikaa kuluu, elämä tapahtuu, asioita tulee tielle. Mietit, että mitä hittoa, miten minulle nyt tapahtuukin tällaista, vaikka manifestoin ihan muuta? Alat menettää uskoasi, ja sinusta tuntuu, että itse asiassa vastoinkäymiset ovat nyt isompia kuin aiemmin. Turhaudut. Olkoon koko henkinen kasvu!

Ensin tehdään työ, sitten kerätään hedelmät

Paitsi että, kun olet kerran herännyt, ei paluuta ole. Vaikka välillä olisikin niin mukava, kun voisi palata taaksepäin autuaaseen uneen, ei se onnistu, ei vaikka kuinka haluaisi. Kun kerran tiedostat jotain, et voi olla enää tietämättä. Ja tämä on se syy, miksi myös vastoinkäymiset tuntuvat kasvavan tietoisuuden lisääntyessä. Mitä enemmän tiedostamme piileviä uskomuksia, vinoutuneita ajatusmalleja ja menneitä, meihin vaikuttaneita tapahtumia, sitä suurempaa on työ, kun niitä nousee käsittelyyn. Ja jotta voisimme olla linjassa oman tarkoituksen kanssa, täytyy sisäinen työ tehdä ensin. Puhdistaa, karsia, parantaa kaikkea sitä, joka ei ole todellinen minä, tai sinä. Ihminen meissä vaatii aikaa, jotta todellinen muutos ehtii tapahtua, rauhassa, juuri siihen tahtiin kuin on tarkoitettu. Me emme voi hoputtaa tätä prosessia, emmekä voi kontrolloida sitä, kuinka ja koska kaikki tapahtuu. Mutta voimme tehdä oman osamme helpottaaksemme matkaa: päästämällä irti siitä, että “pitäisi” tapahtua. Niin vaikeaa kuin se onkin, irtipäästäminen on yksi tärkeimmistä askeleista. Se että opimme elämään tässä hetkessä ja kepeyttämään prosessia itseltämme. Koska se, että menee sieltä suuren kärsimyksen kautta, puskien ja pakottaen asioita tapahtumaan, on varma reitti pitkään ja tuskalliseen kiertopolkuun. Totta on, että välillä kasvu ja muutos ovat tuskallisia, ja tiettyjä steppejä tekisi mieli vain hypätä yli. Mutta se ei mene niin. Ensin tehdään työ, sitten kerätään hedelmät.

Usko auttaa jatkamaan, ja jaksamaan

Usko siihen, että kaikki on hyvin ja juuri niin kuin pitää, auttaa jaksamaan. Ja mikä olisikaan parempi tapa valaa uskoa, kuin kuulla oikeiden ihmisten todellisen elämän kokemuksia siitä, minkälaisia asioita voi tapahtua, ihan tavallisessa elämässä eikä jossain kaukana Hollywoodissa. Tämä tapahtui Suomessa, Pirkanmaalla, ja tämä tapahtui minulle. Kolmen lapsen äidille, yrittäjälle, jolla on kolme ammattia (kampaaja, hieroja ja valmentaja) ja joka on kuorinut näitä kerroksia itsestään vuosien ajan- välillä hyvinkin tuskallisesti.

Täytyy palata ajassa viime vuoden kevääseen. Silloin oli hetki, jolloin olin itse epätoivon vallassa sen suhteen, että miten ihmeessä olinkaan niin rikki, vaikka olin yrittänyt jo vuosia muuttaa tiettyjä teemoja elämässäni. Valtava huijarisyndrooma-olo: olin valmentaja, autoin ihmisiä parantamaan omaa elämäänsä, ja minä olin ihan hirveän sotkun keskellä. Olin juuri kuullut, että pankki ei myöntäisi minulle enää lyhennysvapaata asuntolainaani. Talojen arvonlaskun vuoksi lainani oli alivakuutettu. Halusin muuttaa, mutta jos olisin myynyt kiinteistön sillä hetkellä, minulle olisi jäänyt lainaa silti maksettavaksi ihan liikaa, jotta siinä olisi ollut mitään järkeä. Olin raskaana, jäämässä äitiyslomalle ja lyhennysvapaa olisi todella tullut tarpeeseen. Mies oli ollut jollain reissullaan ja muistan, kuinka olin sillä hetkellä aivan loppu kaikkeen. Oli juuri joku tilanne, että oli pakko saada jostain rahaa ja olin laittanut rakkaat Taika-kahvimukini kirppisryhmään myyntiin. En olisi halunnut, mutta sillä hetkellä se tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Eräs nainen ilmoitti ostavansa ne, ja sovimme noudosta. Nuo Messenger-viestit olivat ainoa kanssakäyminen, jota kävimme, en tuntenut naista ollenkaan.

No, sitten tuli noudon ajankohta. Menin ovelle maha pystyssä ja taapero kainalossa. Astiat vaihtoivat omistajaa, ja sitten, yhtäkkiä, nainen kaivoi taskustaan ametistin. Hän sanoi, että hänessä on vähän tällaista tietäjän vikaa, ja että lähtiessä tämä kivi vaati päästä mukaan ja tulla minulle. Olisi kuulemma hyvä kuljettaa sitä mukana vähän aikaa ja pitää lähellä. Olin ihan hämmentynyt, enkä osannut heti sanoa mitään, mutta kun otin kiven käteeni ja nainen lähti, purskahdin itkuun, enkä yhtään tiennyt miksi. Se oli outoa! Mutta pidin kiveä siitä lähtien mukanani, en uskaltanut muutakaan. Pitäisi ehkä vielä kertoa, että en ole juurikaan kritallien kanssa pelannut, mutta sen tiedän, että ametisti on minun aurinkomerkkini kivi…

Aikaa kului, ja minulla alkoi mitta täyttyä todella tilanteeseen talon ja kaiken kanssa. Päätin, että nyt tarvitaan ratkaisuja. Monien tekijöiden summana sain viime syksynä oivalluksen: jos laitan talon vuokralle, pääsen itse muuttamaan, vanhan rintamamiestalon ylläpitokustannukset (ja työt) jäävät harteiltani pois, ja vuokratulolla saan lyhennettyä asuntolainaa ilman jatkuvaa stressiä asiasta. Kahden pienen lapsen kanssa kaikki tämä kuulosti todella tervetulleelta. Ja pian olinkin katsomassa asuntoa, joka jo ilmoituksen perusteella tuntui siltä, että se oli meille tehty. Kun asunnon esittelijä kertoili kaikkea asunnosta ja tästä seudusta, olo siitä, että paikka oli vain odottanut meitä, vahvistui. Mutta sitten, uskokaa tai älkää, tuli puhetta siitä, mistä olen muuttamassa ja kävi ilmi, että asuntoa esittelevällä naisella on sukua siellä. Hän kysyi, että tunnenko sieltä tämän nimistä naista, hän on tämän asunnon esittelijän täti, ja tekee kaikenlaista noitarumpua ym. Kyseessä oli juuri sama nainen, joka oli antanut kiven minulle. Ja sen kiven mukana kuljettaminen oli laittanut kaiken tämän liikkeelle! Voiko olla selvempää merkkiä siitä, että oikealla tiellä ollaan?

Ihme vol. 2

Tuo oli jo minulle aivan kullanarvoinen hetki, sellainen, josta olen kuullut vain muiden puhuvan, kun heidän elämänsä on intuition johdattamaa. Mutta odottakaapa vain. Voiko sama tapahtua kahdesti? No, ilmeisesti voi!

Tällä viikolla olin täällä uudessa asunnossamme, kokoamassa kirjahyllyä, jonka vihdoin sain hommattua. Se oli ainoa asia, joka vielä puuttui ja jota kaipasin ihan kauheasti. Sydäntäni särki joka kerta kun kävelin rakkaiden kirjojeni ohi, jotka olivat pinossa lattialla. Minulta puuttui kuitenkin oikeanlainen työkalu, eikä sitä ollut juuri sillä hetkellä saatavilla. Päätin, että en odota enää yhtään päivää, haluan kirjat hyllyyn, ja lähdin lähikylälle hakemaan sitä. Ensimmäisestä paikasta ei löytynyt, ja mietin, että no, olemme jo näin pitkällä, ihan sama ajaa Pälkäneelle asti. K-raudasta se ainakin löytyy. Niin löytyi, ja löytyipä samalla kello yöpöydällemme, sekä matto, molemmat huikeilla alennuksilla. Ajattelin jo silloin, että vau, eipä haitannut yhtään, että ajoimme tänne asti. Sitten palasimme takaisin päin, ja ajoin uudestaan Luopioisten kylän läpi. Siinä minulle tuli yhtäkkiä mieleen, että hei, nyt kun olen täällä liikkeellä, niin samallahan voin napata sen viherkasvin, jota myös haaveilin sen uuden kirjahyllyni somistukseksi. Ajoin vielä kukkakaupan pihaan ja kävelin sisälle avoimesta ovesta, tajuamatta, että paikka ei edes ollut oikeasti auki, vaan omistaja oli vain sattumalta hakemassa sieltä jotain tavaraa. Noloa! Se kävi ilmi vasta keskustelun yhteydessä, samoin kuin se, että olin juuri muuttanut seudulle. Yhtäkkiä omistaja kysyi, että tunnenko ketään kampaajaa tai vastaavaa, joka etsisi tilaa. Olin hetken hiljaa, mietin mitä vastata, mutta sanoin sitten että olen itse kampaaja, tosin en ole hetkeen tehnyt niitä hommia, mutta myös hieroja ja valmentaja, ja olen juuri lopettelemassa äitiyslomaa ja miettimässä yritykseni tulevia kuvioita. Hän sitten sanoi että kuules, tulepa katsomaan, hänellä olisi tässä tällainen tila, joka kaipaa tekijää. Siitä saisi helposti kampaamon, tai mitä tahansa muutakin, ja että kylälle kaivataan parturi-kampaamoa. Ja vuokra on tällainen (minimaalisen pieni) ja aloitus olisi joustava.

Kun kaikki loksahtaa kohdalleen

Siinä sitten hetki juteltiin, ja ajatukset pyörivät päässäni. Enhän minä ollut ajatellut mitään tilaa itselleni, eikä ollut mitään aikomusta palata kampaajahommiin. Mutta sitten aloin miettiä, mitä kaikkea se mahdollistaisi myös valmennuspuolelle, että olisi liiketila, jossa tavata sekä yksilö- että pienryhmävalmennettavien kanssa. Ja miten helppo olisi verkostoitua ja tehdä yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa (juuri, kun olen avannut ajatustani yhdessä tekemiselle…). Ja kuinka matalalla kynnyksellä saisi uusia asiakkaita tutustutettua valmennuksen ja keskusteluavun maailmaan, kun parturin penkissä he ovat jo tutustuneet minuun, ja todennäköisesti puhuvat jo asioistaan kanssani. Ja kuinka olen jo pitkään ajatellut, että ihan kaikille tekisi puhuminen hyvää, kuinka olisi ihana voida auttaa ihmisiä laajemmin. Vaihdoimme puhelinnumeroita, ja sanoin miettiväni asiaa, mutta tiesin jo lähtiessäni, että jotain merkittävää tapahtui juuri.

Ja nyt on mennyt pari päivää, ja minulla on aivan uusi visio. Jotain, mistä en vielä maanantaina tiennyt mitään. Tai tiesin, palasia, mutta tuo yksi satunnainen kohtaaminen auttoi muodostamaan koko kuvan. Ja varsinkin, kun tajusin, että tässähän on myös mahdollisuus siihen tiimityöskentelyyn, jota olen juuri alkanut Universumilta tilailla: jos en itse kaipaa kampaamohommaa niin, että tekisin sitä kokopäiväisesti, mutta minulla olisi kampaamotila, miksi en etsisi siihen toista tekijää rinnalleni? Ja tämä avasi taas aivan uusia ovia. Saas nähdä, mitä kaikkea tästä vielä seuraa, mutta jälleen tapahtui se, että ihan kuin olisi tarkoitettu, että päädyn juuri tänne, juuri tähän aikaan. Mystistä ja ihmeellistä! Minun ihan oikea ihmeeni, joka tapahtui kahdesti.

Eli täällä sitä ollaan isojen kysymysten äärellä. Pitää varmaan alkaa miettiä, miten rahoitan perustamiskulut, niitä kun kampaamossa on vähän eri tavalla kuin tässä läppärityöskentelyssä. Mutta minulle ei ole enää epäselvää, etteikö se, minkä kuuluu tapahtua, tapahtuisi tavalla tai toisella. Samalla tavalla kuin taloni kohdalla, yhtäkkiä lukittujen ovien sijaan edessäni onkin vain suuria mahdollisuuksia.

Joten jos sinä olet siellä jossain aallon pohjassa, miettimässä, että miten onnistuin manifestoimaan tämän, kun tavoitteena oli tämä, älä huoli. Se voi olla vain yksi tarpeellinen tapahtuma, joka valmistelee sinua johonkin suureen. Meitä suojellaan, ja meitä ohjataan. Sinun tehtäväsi on vain elää, ja tehdä tästä elämästä omasi.

Rakkain terveisin,
Tiia

Ps. Jos tunnet ketään parturi-kampaajaa, joka olisi kiinnostunut työskentelemään Luopioisissa, vinkkaa hänestä/hänelle! Luvassa olisi joustava työ, kasvun mahdollisuuksia ja yhteistyö, jossa annan myös bisnes- ja valmennusosaamiseni tiimiläiseni käyttöön! Olisi mahtavaa päästä rakentamaan tämä alusta asti yhdessä! tiia@tiiaojala.fi voi laittaa viestiä.

1 comment on “Linjassa oman tarkoituksen kanssa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *