Tämä on tarinani toinen osa. Jos et ole lukenut ensimmäistä, löydät sen täältä.
Tarinani, osa 2
Kun olin tehnyt elämää mullistavan ratkaisuni, ostanut lapsuudenkotini ja pakannut lapseni, yritykseni ja kotini muuttokuormaan palatakseni ”kotiin”, olin matkalla kohti elämäni isointa oppikoulua sitä tietämättä. Seurasihan siitä mm. seuraavaa: jätin toimivan yrityksen ja vakaan asiakaskunnan yli 150km:n päähän, aloittaakseni täysin tyhjästä uudestaan, tällä kertaa iso vanha talo vastuullani, yksin esikouluikäisen lapsen kanssa, varmoja tuloja 0 euroa ja asuntolaina maksettavanani.
Arvata saattaa, että ei tämä kuvio ollut kovinkaan vakaalla pohjalla, ja haasteet alkoivat kasvaa. Yritin kyllä kovasti pitää langat käsissäni, mutta siinä vaiheessa kun laskut alkoivat kasaantua ja stressin määrä kasvoi, alkoi loppua myös oma uskoni tilanteen korjaantumisesta. Koitin kyllä kaikkea mahdollista, aloin opiskella, kouluttautua lisää, hain ratkaisua monesta suunnasta. Tänä aikana suoritin sekä yrittäjän että hierojan ammattitutkinnot. Koitin myös alkaa pitää itsestäni vähän parempaa huolta, koska jaksaminen oli jossain vaiheessa kovasti koetuksella ja burn out lähellä.
Kun oppilas on valmis, opettaja ilmestyy
Kun tarpeeksi kauan syöksyy alas, jossain tulee pohja vastaan. Minulle se oli herääminen siihen, että jos jatkan itseni sivuuttamista ja ongelmieni maton alle lakaisua, ettei kukaan vaan saa selville etten olekaan se ”joka aina pärjää”, olen vielä niin syvällä suossa ettei sieltä ylös nousta. Minun oli pakko alkaa laittaa itseäni tärkeysjärjestyksessä korkeammalle. Tämä muutos toi mukanaan kokonaisen uuden elämäntavan: opiskelin vielä kerran, tällä kertaa life coachiksi, joka olikin samalla varsinainen syväsukellus itseeni. Opin ymmärtämään juurisyitä sille, miksi olin aiemmin toiminut tietyllä tavalla. Samalla kun opin coachaamaan muita, sain parannettua itseäni.
Suurin yksittäinen oivallus oli hoksata, että yksin pärjäämisen pakkoni ei ollutkaan sitä, että minulle olisi sellainen taakka vain langennut jostain ulkopuoleltani, vaan se oli suojamekanismi sille, että todellisuudessa olen erityisherkkä. Erityisherkkyyden ymmärtäminen on avannut niin isosti ymmärrystä itsestäni, että olen kyennyt opettelemaan täysin uudet tavat toimia, johtaa yritystäni, tavoitella unelmiani ja elää elämääni. Tavat, jotka tukevat jaksamistani ja hyvinvointiani, eivätkä hajota sitä.
Matka jatkuu vielä, mutta selvästi valoisampana
Viimeisen parin vuoden aikana olen ottanut pikaspurtin kohti OMAA unelmaelämääni, sen jälkeen kun ensin 10 vuotta istuin koko ajan kasvavan ongelmavuoren päällä kykenemättä tekemään ratkaisuja, jotka olisivat voineet muuttaa tilannetta jo aiemmin. En voi siitä kuitenkaan itseäni mitenkään syyttää. Se 10 vuotta vaadittiin, ja kaikki siihen liittyvät tapahtumat, jotta sain kuorittua itsestäni valheellista suojakerrosta pois. Ja tapahtuihan siinä koko ajan konkreettisia, isoja elämänmuutoksia samaan aikaan, kun kävin läpi ns. sielun synkkää yötä. Perustin uusioperheen, sain lyhyen ajan sisällä kaksi lasta, muokkasin yritystoimintaani koko ajan kohti sitä, mitä se on tänä päivänä, taistelin pitääkseni asiat hanskassa, vaikka olosuhteeni olivat haastavat.
Isoin muutos parempaan oli se, kun uskalsin vihdoin vaihtaa maisemaa. Vaikka lapsuudenkotiani ei siinä vaiheessa kannattanutkaan myydä (tämä koko talokuvio on ihan oma tarinansa, ehkä kerron sen joskus sitten, kun se tulee jonkinlaiseen lopputulemaansa), pystyin jättämään sen vuokralle ja tällä tavalla vapauttaa itseni liikkeelle. Ja kun muutimme Luopioisiin, ensin Rautajärven kautta, alkoi asiat tapahtua entistä nopeampaa. Minut tultiin hakemaan melkein kotoa töihin, perustamaan hyvinvointiyritys Kukkian Juuret Luopioisten keskustaan, jossa tarjoan nyt ensimmäistä kertaa kaikkea sitä osaamista, mitä olen vuosien saatossa hankkinut. Olen saanut edistettyä sellaisia haaveita ja unelmia, joiden eteen puskin aiemmin töitä hampaat irvessä, mutta tällä kertaa kevyesti, ilman ”pakkoa”. Täällä on jotenkin sellaiset energiat, että suuren vastustuksen sijaan kaikki ideat lähtevät lentoon ja olo on vapaa. Ja vaikka arki on välillä hyvin intensiivistä, siitä pitää kahden yrittäjän ja kahden pienen lapsen yhtälö huolen, opin läsnäoloa ja hetkeen keskittymistä lisää joka päivä. Myös silloin, kun se hetki on kaoottinen 😀
Mitä seuraavaksi?
Olen huomannut, että kannattaa varoa, mitä toivoo tai suustaan päästää, koska ne saattavat todella toteutua! Mutta, seuraavaksi suunnitelmissani on valmennustyön käynnistäminen kunnolla nyt, kun paikalliset palvelut pyörivät jo omalla painollaan. Sitä varten aloitin myös Johtamisen ja yritysjohtamisen eat-opinnot Takk:ssa, ja niiden parissa menee seuraava vuosi mukavasti. Tavoitteenani on valmentaa ja voimaannuttaa erityisherkkiä ottamaan oma paikkansa maailmassa, johtamaan omaa elämäänsä ja kenties johtamaan esimerkillään myös muita, jotta tämä maailma saisi nauttia enemmän ihmisyyden hyvistä puolista, empatia ja tunnetaidot lisääntyisivät kaikkialla, ja jotta maailma olisi pikkuisen parempi paikka meille kaikille. Sitä tarvitaan!
