Tarinani: Tarina kasvusta ja kasvukivuista
Kerron tässä oman tarinani, ja miten olen näiden alojen pariin päätynyt. Niitä kun on tullut hankittua tässä matkan varrella melkoisen monta. Samoin kuin elämänkokemusta, niin kipeää kuin onneksi välillä kepeääkin. Tämä on tarinani: tarina kasvusta ja kasvukivuista.
Alkusysäys yrittäjyydelle
Olen ollut todella nuori, kun olen aloittanut yrittäjänä. Minulle ja yritykselleni tuli keväällä 2023 täyteen 15 vuotta yhteistä taivalta, ja matkaan on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiäkin melkoinen määrä.
Ihan ensimmäinen yritykseni muoto oli vuonna 2008 ostettu, keskisuomalaisen pikkupaikkakunnan keskustassa, sijainnut kampaamo. Olin silloin nippa nappa parikymppinen, ollut kolmisen vuotta äitiyslomalla esikoiseni kanssa, ja kun tuli aika työllistyä, oli minun ostettava itselleni työpaikka, kun ei niitä muuten ollut tarjolla. Näin jälkikäteen tuntuu ihan hullulta. Otin 20000€ lainaa pankista, enkä tiennyt mitään yrittämisestä. Työkokemustakin oli siihen mennessä kertynyt vasta aivan minimaalinen määrä.
Vastoin kaikkia odotuksia kaikki menikin hyvin. Opin nopeasti ja yrittäjyys on aina tuntunut luontevalta. Olla itse vastuussa omista tekemisistään, no, sitähän minä olen ollut jo hyvin nuoresta asti. Ei ole ollut ketään, joka tekisi puolesta, ei ketään, joka huolehtisi minun asioistani. Vain minä itse, pitäen huolta vähän kaikesta ja kaikista ympärilläni…
Työ ja oma perhe, joka siunaantui minulle todella varhain, olivat siihen aikaan tietynlainen henkireikä itselleni. Jotain omaa, jotain joka oli “hallinnassani”, johon saatoin upottaa hoivaviettiäni ja huolenpitoa ihan luvan kanssa ja niin, että juuri niin sen kuuluikin olla. Siihen asti olin ollut huolehtija sellaisissakin asioissa, jotka eivät olisi minun vastuulleni kuuluneet, ja oman elämän aloittaminen tuntui lähinnä helpottavalta.
Piilevää kuohuntaa tyynen pinnan alla
Olin asiakaspalvelussa todella hyvä. Niin hyvä, että aloin ennakoimaan asiakkaideni tarpeita, yritin täyttää kaikkien kaikki toiveet, stressasin kauheasti siitä, että miellytänkö kaikkia. Tiesin, että olen hyvä kuuntelija, alkoivathan asiakkaat puhua minulle hyvinkin henkilökohtaisia asioita nuoresta iästäni huolimatta. En kuitenkaan tajunnut silloin, kuinka paljon annoin itsestäni muille. Siihen aikaan ehkä ei ollut vielä niin paljon omassa elämässäni kuormitusta, että se olisi tuntunut raskaalta. Tai ehkä se oli se nuoruus, joka vielä suojeli minua. En osaa sanoa, mutta nelisen vuotta meni yrittäjyyteni alkutaipaletta kaikin puolin hyvin. Taustalla vaikuttivat kuitenkin silloisen avioliittoni haasteet ja pikkuhiljaa lisääntyvä tyytymättömyys siihen, että rajojani rikottiin toistuvasti. Tai ei, väärin sanottu. Se, että minulla ei ollut rajoja. En ymmärtänyt sellaisten tärkeyttä, enkä osannut sellaisia asettaa. Olin vain joka paikassa kaikkia muita varten, paitsi itseäni. Tämä oli ehkä se alkusysäys vuosien ja vuosien henkiselle matkalle, jossa ensin rysäytettiin lujaa pohjalle, ja sieltä ryömittiin hitaasti ja hyvin epävarmasti takaisin ylös.
Ensimmäinen iso henkinen muutos
Ensimmäinen yrittäjyyteni (ja aikuisen elämäni) murroskohta tuli vastaan, kun haasteet ensimmäisessä avioliitossani kävivät ylivoimaisiksi ja erosimme esikoiseni ollessa 5-vuotias. Itsehän olin silloin varsinainen ikäloppu, jopa 22-v! Nyt tuntuu ihan hurjalta, kuinka paljon minulle tapahtui niin nuorena. Silloin ajattelin olevani niin aikuinen, tietäväni jo kaikesta kaiken. Vähänpä oikeasti tiesin, ja hyvä niin.
Kun erosimme, minulle jäi silloiselle asuinpaikalle vain työt ja lapsi. Kumpikaan meistä ei ollut tuolta seudulta, vaan olimme päätyneet sinne ex-mieheni työn perässä, joten nyt jäin sinne yksin. Samaan aikaan lapseni oli tulossa esikoulun aloittamis-ikään, ja isäni oli laittamassa lapsuudenkotiani myyntiin. Tapahtui paljon hyvin lyhyessä ajassa, jolloin joka suunnasta tuntui tulevan viestiä, että muuta ”kotiin”. Sinne, mistä olin kerran lähtenyt ajatuksella, että kunhan pääsen täältä pois…
Minulle iski jonkinlainen paniikki, että lapsi aloittaa koulun, ja lapsuudenkotini myydään vieraalle. Jos en nyt lähde, olen jumissa, eikä ole paikkaa enää, minne mennä. Niinpä minä, vähän reilu parikymppinen, yksinhuoltaja ja -yrittäjä, otin ja ostin vanhan rintamamiestalon muuttohäviökunnasta, jätin vakaan asiakaskunnan yli sadan kilometrin päähän, pakkasin lapseni, yritykseni ja tavarani ja muutin takaisin ”kotiin”. Aloitin yritystoiminnan alusta, tällä kertaa talon kokoinen taakka harteilla ja asuntolaina maksettavana.
Intuition ääni, jota en osannut tulkita
Jos olisin tuolloin osannut yhtään kuunnella itseäni ja intuitiotani, olisin kiinnittänyt huomiota erääseen hetkeen. Olin silloin selvittänyt mahdollisuuttani saada asuntolainaa, ja tiesin jo, että riittävillä vakuuksilla laina järjestyisi. Olin töissä ja tauolla selvitin ensimmäistä vaihtoehtoa takaajaksi. Kun sain vastaukseksi ein, ihan ensimmäinen, spontaani reaktioni oli helpotus. Tuohon hetkeen olen jälkeenpäin palannut monta kertaa. Olin saanut aivan selvää ohjausta siitä, mitä MINÄ todella olisin tarvinnut, mutta ei, en osannut sitä kuunnella. Jatkoin kivien kääntämistä saadakseni kuvion järjestymään, ja puskinhan minä sen lopulta läpi. Eikä siinä, varmasti se oli juuri se oppikoulu, mikä minun täytyi mennä läpi, jotta nyt voin istua tässä tätä kirjoittamassa.
Seuraavassa osassa kerron, mitä kaikkea mahtuukaan kymmeneen vuoteen taistele tai pakene-moodissa.