Tarinasi on omissa käsissäsi

Tarinasi on omissa käsissäsi. Vaikka se ei aina tuntuisi siltä, on sinulla lupa ja oikeus vaikuttaa omaan elämääsi. Olen uskonut näin kohta 10 vuotta, luonut elämääni tietoisesti, ja koska tänä syksynä on realisoitumassa useampi tämän luomistyön tulos, on aika päivittää omaa tarinaa.

Minun tarinani

Olen Tiia, 38 vuotta, ja yrittäjä jo kohta 20 vuoden ajan. Olen äiti kolmelle lapselle (joista yksi tosin jo 21-vuotias), ja olen elänyt tähän ikään mennessä niin montaa eri elämää, että tuntuu ihan hullulta, etten ole kuusikymmentävuotias. Ja samalla se kyky, jolla nykyään osaan elää hetkessä ja nauttia tästä matkasta, tuntuu siltä, että olen mieleltäni nuorempi kuin milloinkaan ennen.

Olen vanha sielu. Olin jo lapsena “kypsä”, ja sellaiseen rooliin minut myös kasvatettiin. Neljän lapsen perheessä esikoisen on automaattista olla se, joka huolehtii pienemmistään. Mutta kun olin teini-iän kynnyksellä, vanhempani erosivat ja se muista huolehtijan ja vastuunkantajan rooli jumahti harteilleni kuin kivi, jota en saanut nostettua pois. En edes halunnut. Sain siitä hurjan paljon kaipaamaani merkityksellisyyden tunnetta: kun olen tällä tavalla tärkeä, olen ehkä myös oikeasti tärkeä…

Harmi vaan, että se tunne, että minun pitää tehdä muiden puolesta ja hyväksi saadakseni varmistusta omasta arvokkuudestani, kasvoi ja kasvoi ja johdatti elämässäni kaikenlaisiin olosuhteisiin, jotka tätä uskomusta vahvistivat. Molemmat avioliittoni ovat olleet täsmälleen tämän uskomuksen peilejä. MINÄ tein niistä sellaisia. Olen tyypillinen empaatikko ja erityisherkkä: olen lapsesta asti aistinut, mikä on muille tärkeää, miten voin auttaa, miten tehdä toisen olon hyväksi. Mutta en koskaan osannut kyseenalaistaa, kuuluiko minun tehdä sitä. Aina, kaikille, joka tilanteessa ja itseni kustannuksella.

Yksi pakopaikka minulle on aina ollut työ. Koska en ole ollut palkkatöissä, vaan hyvin nuoresta asti johtanut omaa yritystäni, olen saanut itse rakentaa oman polkuni. Olen myös saanut tehdä töitä niin, että voin käyttää kykyjäni mutta myös pitää rajoja. Tai ainakin silloin, kun olen osannut niitä asettaa. Aiemmin, ennen nykyiselle paikkakunnalle muuttoa, on ollut niitä aikoja, kun sekä omasta rajattomuudestani että taloudellisista olosuhteista johtuen minun piti olla aina töissä, kun niitä vaan oli tarjolla. Muistan yhden aatonaatto-illan, kun yritin yksinhuoltajana, rahattomana ja stressaantuneena tehdä viimeiset hiustenleikkuut (mainitsinko, että ensimmäinen ammattini ja yritystoimintani oli kampaamoalalta) ennen jouluaattoa, kerätä mahdollisimman ison joulumyynnin laskupinoja helpottamaan, järjestää joulun koko suvulle… ja pitää kaiken tämän sisälläni. Selvitä urakasta yksin. Jotta voin kutsua vieraat valmiiseen pöytään.

Tuo muisto nostaa vieläkin tunteen aivan täydestä loppuunpalamisen tilasta, jota en koskaan pysähtynyt päästämään valloilleen. En voinut. Oli liikaa kaikkea, joka olisi romahtanut, jos minä olisin romahtanut. Ja tuohon aikaan en vielä ollut valmis hiiskumaan halaistua sanaa kenellekään siitä, mitä elämässäni todella oli meneillään. Silloin häpesin, ja olin samalla niin uskomusteni vallassa, että enhän minä nyt voi kuormittaa ketään muuta näillä asioilla, minunhan kuuluu auttaa niitä muita.

Voi Tiia-pieni, miltä kaikelta olisit säästynyt, kun olisit vaan pyytänyt apua ajoissa. Mutta toisaalta tiedän. että ei sen tarinan kuulunut mennä niin. Kuului tulla vielä vuosia ja vuosia lisää kaikenlaisia kerrostumia, kokemuksia ja käänteitä. Minun kuului oppia se kaikki, mistä olen läpi mennyt. Muuten en olisi tässä tätä kirjoittamassa. Tänä syksynä elämäni on hyvin toisenlaista. Olen tehnyt lisää lapsia, hankkinut lisää ammatteja, luopunut ihan hurjasta määrästä turhaa häpeää, kuormaa, ja taakkoja.

Joidenkin asioiden kanssa opettelen edelleen, ja välillä se yksin pärjäämisen muuri uhkaa vieläkin nousta, jos en pidä varaani. Edelleen minä selvitän ongelmani itse, mutta en enää kuvittele, etten saisi niistä edes puhua. Tai että minun kuuluisi samalla hoitaa kaikkien muidenkin kaikki ongelmat. Olen ymmärtänyt, mikä ero on empatialla ja myrkyllisellä sympatialla. Kun empaattinen myötäelää ja tarjoaa tukeaan ratkaisukeskeisellä tavalla, sympaatikko hyppää sinne kaivoon toisen perässä. Ilman mitään todellisia voimavaroja auttaa ketään, edes itseään, sieltä ylös.

Jos haluat jotain opettaa muille, ELÄ se ensin

Näin hetki sitten tekstin, jossa sanottiin, että jos aikoo jotain opettaa muille, niin pitää ensin elää se. Näin juuri on minulle käynyt. Tiedän, että voin auttaa muita samalla uskomuspohjalla varustettuja, herkkiä, henkisiä ja empaattisia ihmisiä asettamaan terveitä rajoja, pitämään itsestään huolta, löytämään tarinastaan voimaa, eikä pelkkää uhrinäkökulmaa, vaikka kokemukset olisivat rankkojakin. Mutta voi jummi sentään, että tämän todeksi eläminen otti välillä koville. Tänä syksynä on tulossa julkaisuun kirjani, Erityisherkkyys ja henkinen matka, ja sen kanssa kävi täsmälleen niin, että idea tuli intuitiivisesti päähäni jo monta vuotta sitten. Ja sen jälkeen minut laitettiin elämään kaikki se, mistä kirjassa kirjoitan. Jos olisin yrittänyt kirjoittaa sitä niillä kokemuksilla ja tiedoilla, mitä oli silloin idean synnyttyä, olisi tarina ollut aivan vajaa. Epäuskottava. Enhän uskonut silloin tähän edes itse.
Mutta nyt, tunnen todellakin, että voin seistä joka sanan takana. Olen itse oman tekstini todeksi eläjä.

Tämän syksyn tapahtumia ja aluevaltauksia:

• Erityisherkkyys ja henkinen matka ilmestyy Basam Booksin kustantamana lokakuussa 2026 (ennakkomyynnissä nyt)
• Eläinavusteisen valmennuksen opinnot päättyvät 24.10.2026, ja eläinavusteisuus tulee mukaan palveluvalikoimaan
• Parantajan Oma Päivä- päiväretriitti 10.10.2026
• Hieronta- ja hyvinvointipalvelut varattavissa Rautajärvellä, Pälkäneellä sekä kotikäynteinä lähialueilla, valmennus myös etänä.
• Metsämieli-menetelmään perustuvat retket, erityisherkkyyden kokemusasiantuntijuus ja tyhy-päivien ohjelma, luennot ym. sovittavissa.

Minuun voi olla yhteydessä sähköpostitse tiia@tiiaojala.fi missä tahansa kysymyksiä tai ajatuksia herättävässä asiassa. Sähköpostini on vain minun hallinnassani, vastaan aina viesteihin itse, eikä tekoälyboteilla ole mitään tekemistä minun toimintani kanssa. Joka ikinen sana jokaisessa tekstissäni on minusta lähtöisin, joten kun olet kanssani tekemisissä, voit olla varma, että täällä on ihan aito ihminen kirjoittelemassa.

Millainen on sinun tarinasi tähän asti? Mitä aiot siitä vielä tehdä? ❤

Tiia