Tulkinnat. Energian aistiminen on ollut aina minulle luontaista. Olen tulkinnut tunnetiloja, ilmapiiriä, ennakoinut muiden tarpeita, ollut ns. tuntosarvet pystyssä milloin mistäkin syystä. Vasta, kun olin ymmärtänyt, että tätä kykyä voi käyttää johonkin muuhunkin kuin selviytymiseen hankalissa olosuhteissa. tajusin, mikä voima kyvyssäni piilee.
Tulkitsen energiaa myös ilman mitään apuvälineitä, mutta tulkintoja tehdessäni apunani toimii kaksi eri välinettä: heiluri ja riimukivet.
Akashic records-tulkinta

Heilurin avulla teen Akashic records-tulkintaa, joka on ikään kuin sielun tiekartta omiin, luontaisiin elämänenergian lähteisiin, ja puhdistusprosessi siihen, mikä energian virtaamista rajoittaa.
Tässä tulkinnassa käyn läpi heilurin avulla, mistä lähteistä juuri sinun elämänenergiasi virtaa vapaimmin, millä tavoin pääset linjaan alkuperäisen sielunsuunnitelmasi kanssa, mistä ammennat helpoimmin runsautta ja millainen on oma sielun tyyppisi. Tulkinnan toinen osa koostuu niistä asioista, jotka ovat matkan varrella muodostaneet energiablokkeja ja rajoitteita. Käsittelemme niitä yhdessä, ja tulkintaan kuuluu myös näiden blokkien puhdistus, jotta voit tästä eteenpäin linjautua vapaammin ja kevyemmin sielun tiekarttasi kanssa.
Tulkinta toteutetaan niin, että syntymätietojesi perusteella teen tulkintasi valmiiksi, sitten sovimme videopuhelun Zoomin välityksellä. Puheluun kannattaa varata n. tunnin verran aikaa. Käymme tulkintasi keskustellen läpi, ja saat sen myös tallenteena niin, että voit palata siihen myöhemminkin tarvittaessa. Akashic records-rulkinnan hinta on 59€. Jos haluat varata tulkinnan, lähetä minulle sähköpostia tiia@tiiaojala.fi tai txt/whatsapp 045 3301426.
Riimutulkinnat

Riimutulkinnoissa apunani toimii riimukivien ikiaikainen viisaus. Riimut ovat yli tuhat vuotta vanha merkkijärjestelmä, joka on ollut käytössä germaanisilla heimoilla Skandinaviassa, Islannissa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Jokainen riimumerkki kuvastaa omanlaisia maailman tai tietoisuuden elementtejä. Riimuja on käytetty niin neuvonantajina, ennustajina, oraakkeleina kuin (henkisen) tietoisuuden opastajina. Maagisista piirteistään huolimatta riimut ovat olleet hyvin luonnonläheisiä ja käytännöllisiä oppaita muinaisessa elämänmenossa, joka on ollut vahvassa suhteessa luonnon kanssa. Tässä ajassa riimuja tulkitessa voi niiden sanomaa tulkita symbolisena, vaikka se aiemmin olisi tarkoittanut hyvin konkreettisestikin erilaisia asioita.
Riimutulkinnassa pyydän sinulta muutamia lisätietoja tilanteestasi. Riimuilta voi kysyä ohjausta erilaisiin teemoihin, esim. ihmissuhteet, työelämä, unelmat ja tavoitteet, elämänmuutos, raha ym. Teen tulkinnan äänitteelle, jonka lähetän sinulle joko sähköpostilla tai viestinä esim. whatsappissa. Omaa aktiivista osallistumistasi ei tarvita, joten voit vain keskittyä ottamaan tulkinnan vastaan. Hinta tulkinnalle on 38€. Kuuletko riimujen kutsun? Laita minulle sähköpostia tiia@tiiaojala.fi tai txt/whatsapp 045 3301426, niin jutellaan lisää.